30.11.2015

132. Mitä Minnille kuuluu?

5.8.2015 - Vika pv Minnin kanssa

Siitä on jo kohta 4kk kun Minni vietiin kaverilleni Haukivuoren ratsastuskoululle ylläpitoon. Viimeisillä päivillä vietin mahdollisimman paljon kaksistaan aikaa ja lähdin ihan vain pellolle syöttelemään Minniä. Myös pidettiin hauskaa tekemällä kaikkee mistä M tykkää. Hypittiin, kouluiltiin, maastoiltiin ja kaikkea mahdollista.









Minni on siis tuntikäytössä tuolla ja Kaisa treenaa sitä silloin tällöin. Minni on edistynyt siellä aika hyvin, ei ole kuskaillut pikkulapsia ja se on nykyään paljon kevyempi ratsastaa. Kuolain millä sillä mennään on pridong, mutta esteillä välillä baucher on käytössä. Kisoissakin on pyörähdetty ja menestystä ei niinkään, mutta tasaisia ratoja tullut kuitenkin.


Kaisa ja Minni koulukisoissa

Kaisa ja Minni koulukisoissa

Kaisa ja Minni koulukisoissa

Kaisa ja Minni estekisoissa 15.8.

Minni tuntilaisen kanssa

Minni tuntilaisen kanssa

Kävin itse ratsastamassa Minnillä syyslomalla

26.11.2015

131. Estekisat

Hevosopiston ratsastuskoululla oli harjoutuskisat ja menin jo toista kertaa Karkilla. Korkeutena meillä oli 60cm ja puhtaan radan saaneet palkittiin. En oo hirveesti tänä kautena kisannut ja hirvee hinku on kyllä jo päästä radoille tykittää. Jos nyt löytyisi vuokraponi tmv. niin voisi taas ensi kaudeksi hommata alueluvan. Opiskelujen suhteen on tulossa ehkä pieniä muutoksia jos kokeet menee hyvin, mutta niistä kerron myöhemmin!



Verkassa Karkki oli taas pienten lasten jälkeen aika kuuma. Kun muut verkassa menivät ohjatusti askellajit ja estehypyt niin sain siinä itsenäisesti käynnissä hieman ratsastaa sitä avuille ennen kuin aloitin kunnon verkan. Ravissa taas K liikku tosi kivasti, harmi vaan ettei niistä ole kuvia. Otin kaksi hyppyä itsenäisesti ja Marjo (ratsastuksenopettaja) kehui hirveästi, kun Karkki hyppäsi ihan super hyvin!








Päätin mennä radan kevyessä/esteistunnassa, sillä treeneissä K liikkui niin paljon rennommin. Olin tosi tyytyväinen poniin, itseeni ja rataan. Kaikki meni nappiin! Karkki on vaan niin mulle sopiva ratsastaa ja sain paljon kehuja kuinka hyvin saan Karkin liikkumaan. Katsokaas ratavideo tähän loppuun. :)

17.11.2015

130. Onnellinen..

Pikailmoitus että yritin vähän päivittää tätä blogia jos vaikka rupeaisi taas kirjoittelemaan. Mulla on muuten huomenna soveltuvuuskokeet, eikä vielä oikeastaan jännitä yhtään! Oon muutenkin tykänny olla täällä koulussa, vaikka onhan niitä huonoja päiviäkin ollut. Loppuun saatte pari kuvaa niin nähdään taas.