19.1.2014

89. Tuuppaus päivä

Hehee tänään sain kuvaajan eli Jennin. Kylläkin kello taitaa olla jo yli 12 kun julkaisen tän postauksen. Mutta siis tuuppailu päivä oli ohjelmassa tänään. Menin kentälle hyörimään aika perus juttuja taas ja poni tuntu tosi tahmeelle.. Joutu melkein potkimaan eteenpäin. Tein ympyröitä ja koitin saada ponin rennoksi ja pohkeelle, koska oli pakkasta aika paljon niin en ajatellut mennä rankasti. Sain kunnolla komentaa Minniä ravissa, kun jalat meinas jäädä jälkeen niin päätin ottaa laukkaa, jotta poni virkistyisi. Hyvät nostot ja sitten työstämään ympyrälle laukkaa. Pääty-ympyröitä ja keskiympyröitä ratsastelin vaihdellen ja sain ponin virkeäksi ja kuulolle. 


Tiedetään että satula on eessä -,-

Laukkailun jälkeen päätin, että lähen maastoon Jennin ja Mirken kanssa niin vein ponin hetkeksi talliin ja heitin sille ratsastusloimen. Jenni ja Mirke laitto Polinan ja Danan valmiiksi, parin säätämisen jälkeen päästiin lähtemään. Käveltiin Otavaan päin sitä kävelytietä pitkin ja ruvettiin piakkoin ravailemaan niitä ylämäkiä. Annoin Minnin mennä pitkin ohjin höntsäillen, ihan vain kiitokseksi hyvästä työstä mihin lopetimme kentällä. Minun hienon ideani johdosta menimme yhdelle pellolle ratsastamaan ja Polina se siitä innostuikin. Polina teki parit rodeot Jennille ja Minni rupes bimboilee ku vissiin ois senki tehnä mieli heittää mut alas ja säpsähteli ja katteli korvat tötteröllä Polinaa. :'D Ravailtiin kuitenkin hetki ympyrällä, mutta koska olin jo kentällä mennyt nostin laukan ja laukkasin sellasta suoraa peltoa edes takaisin. Polina kuitenkin kerkesi Jennin heittää selästä niin meillä sitten meni jokin aika ponin pyydystykseen. Polina juos hullun lailla sitä peltoa ympäri ja käväisi ravailee yhen kerran tien reunassa, mutta onneksi palas takasi pellolle. Minni vaan seuras Polinan touhua ja yritti lähtee juoksemaan alta, mutta mami ei antanu. ;) Kun saatiin Polina kiinni lähettiin takas tallille päi hakee uusia ohjia, koska Polina kerkes rikkoo neki.. Mä laukkasin vielä yhden ylämäen ja menin kentälle tekee loppuverkat ja sitten poni talliin. Tässä just mietinkin mitä ostais Minnille ;) Kaikille siis tiedoksi, että kyllä mä Minnillä meen melkein joka päivä, mutta postailen vain silloinkun on kuvia ja ehdin kiireiltäni. Nyt kuitenkin näkemisiin!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti